29.7.17

8–9/1997 (Rumba 4)

Madonna on vihdoinkin kiivennyt 50 hittiä -listan hitintekijäosaston ykköseksi. Tarkoittaa, että hänen elokuusta 1992 lähtien julkaisemansa 17 iskusävelmää ovat keränneet yhteensä enemmän pisteitä (noin 19 000) kuin tähänastisen liiderin, Ace of Basen hitit. Madonna oli jo syksyllä 1995 tavoittamassa Göteborgin ihmeneloset, kun nämä löivät tiskiin kaksi listaykköstä. The Bridge -albumin anti tyrehtyi kuitenkin äkkiä – saa nähdä, riittävätkö tekeillä olevan seuraajakiekon eväät kukkulan  takaisinvaltaamiseen.

No Doubtin Don't Speak rakentaa omaa kukkulaansa yhä korkeammaksi. Se rikkoi uumoillusti kahtena viikkona peräkkäin sekä viikkopisteiden että ylivoimaisimman ykkösen ennätykset. Pelkkä Don't Speakin radiosoittosaldo riittäisi paalupaikkaan, ja sen päälle tulevat vielä singlemyynnin nelos-, albumien ykkös- ja dance-listan viitossijat! Biisillä on nyt sellainen draivi, että muutama muukin ennätys odottaa rikkoontumistaan.

Viikon kakkoshitti Un-break My Heart on lähes 159 (!) pistettä perässä, mutta kunniaa sillekin. Se debytoi vasta viime viikolla Discopressin Radio Top 20:ssä, eikä noin vanhaa (16 vk) veteraania ole nähty noin korkealla sen jälkeen, kun Bon Jovin Always komeili ykkösenä 17. listaviikollaan tammikuussa 1995. Mutta kuten todettiin, Don't Speakillä on draivi päällä... ainoa edes teoreettisella syrjäytyssaumalla varustettu nykyhitti on 12:nneksi nouseva, sydämenmuotoisena sinkkuna julkaistu Jari Sillanpään Bum Bum Bum.