29.7.17

6–7–8/1994 (Rumba 4)

Mikko Kuustonen etenee toisella listakerrallaan 50 hittiä -tilaston kärkeen alempaa kuin kukaan ennen eli sijalta 21. Kuumeen nousun taustalla on poikkeuksellisen vahva radiokannatus; singlen myynti on jo laskussa, mutta albumi on vasta ilmestymässä. Niinpä Hausmylly joutunee jo toisen kerran tyytymään kakkostilaan – Kai sinut saan kävi viime vuonna samalla sijalla.

Viime aikojen suosittujen käännöshittien (mm. Jos, Jari ja Mari, Taas aurinko nousee ja Joki) alkuversiot ovat järjestään 10–20 vuoden takaa. Samaa sarjaa jatkaa 37:nneksi nouseva Tommi Läntisen näkemys Rod Stewartin hitistä I Don't Want to Talk About It (vuodelta 1977). Niinpä sija 31 eli Meiju Suvaksen Ystäväsi aina kuulostaa suorastaan uunituoreelta: originaali Amigos para siempre tehtiin Barcelonan kisoihin kaksi vuotta sitten. Käännösbuumi on kovin toisenlainen kuin 1970-luvulla, jolloin tapeltiin päivän hittien ja etenkin euroviisujen suomennosoikeuksista.

Bryan Adams putoaa 12. sijalta ulos Top 50:stä, mutta vielä köpelömmin taisi käydä Pet Shop Boysille: viime listalla kaksi singleä sijoilla 13 ja 15, uudella ei minkäänlaista edustusta. Go West keräsi kuitenkin kunnioitettavasti listan historian kolmanneksi suurimman pistepotin.