29.7.17

43–44/1996 (Rumba 21)

Aikakoneen Nti Groove on lähtenyt veikkailtuun vauhtiin 50 hittiä -listalla, mutta varmalta näyttänyt paalupaikka jää vielä kolmen pisteen päähän. Pitänee myöntää, että Kirkan vetovoimaa on tullut aliarvioiduksi: albumilistan viitossija ei tietenkään ole mikään yllätys, mutta Tie huomiseen on säilynyt odottamattoman pitkään paikallisradioiden ja Radio  Suomen voimasoitossa.

Kummallakaan hitillä ei ole singlemyyntipisteitä, Aikakone on edellä sekä radiosoitossa että albumilistalla – miksi Kirka on yhä ykkösenä? Siksi, että 50 hittiä huomioi aina kaksi uusinta single-, albumi- ja paikallisradiolistaa, ja Aikakoneen toinen albumipisteannos on vielä tulematta. Kirka ohittuu siis vaivatta ensi listalla, mutta silloin kannattaa tarkkailla takana hurjina nousevia Spice Girlsiä ja Madonnaa. You Must Love Me on Madonnan kuudestoista visiitti Rumban tilastossa ja tuoreen maamon korkein debyytti viikkolistoilla yhdessä Secretin kanssa.

Viime viikolla Kirka, Leevi and the Leavings, Tommi Läntinen ja Movetron muodostivat ensimmäistä kertaa suomalaisen neloisjohdon. Vain yksi maa on yltänyt samaan: maaliskuussa 50 hittiä -kärjen valtasi brittiryhmittymä Oasis, Sting, Babylon Zoo ja Take That.