Yhdeksän vuoden totaalisen poissaolon jälkeen Green Day hallitsee 50 hittiä -listaa loikattuaan kärkeen sijalta 15. Albumitilaston huippu on yhden askelman päässä, mutta se on triolle jo tuttu positio syksyltä 1995, kun Insomniac vietti kolme viikkoa ykkösenä. Toisaalta luulisi, että tempun uusiminen olisi nyt sananmukaisesti yhtä helppoa kuin karkin vieminen lapselta...
Jos muut eivät ehdi väliin, todennäköinen Boulevard of Broken Dreamsin syrjäyttäjä on Yön ja Annika Eklundin Pettävällä jäällä, johon radiot tarttuivat vähintään yhtä ahneesti kuin edellisen Yö-levyn megahitteihin. Sinkkukin näkynee jo seuraavalla listalla. Bändin Särkyvää on yksi aniharvoista kotimaisista hiteistä, joka pääsi tilastoomme kahtena versiona; toisen teki Annika Eklund.
Brian McFaddenin Real to Me on jyrkässä alamäessä (5–23–41), mutta ehti 50 hittiä -historian toiseksi suurimmaksi irlantilaishitiksi – sillä on paremmat kokonaispisteet kuin millään U2-biisillä ikinä. Edellä on vain toisen ex-poikabändiläisen, Ronan Keatingin Life Is a Rollercoaster.
Viikon kovin nousija The Number of the Beast on ekaa kertaa Suomen singlelistalla ja kohosi Britanniassakin 15 sijaa ylemmäs kuin tuoreeltaan vuonna 1982. Se on jäänyt mediahuomiossa Elvis Presleyn uusintajulkaisujen varjoon – eikä ihme, sillä One Night teki nelinkertaista historiaa: s e oli esittäjänsä 20:s, koko listan tuhannes, pienimmällä viikkomyynnillä sijansa saavuttanut ja alimmas (sijalle 20) toisella viikollaan tippunut ykkönen. Kahtena julkaisuna kärkeen noussut sinkku lasketaan kahdeksi ykköseksi, eli ykköshittibiisejä Elviksellä on yhä ”vain” 18.