Vuoden arvaamattomin albumilista syntyy aina, kun joulukoristeet riisutaan pois ja myynti romahtaa murto-osaan edellisestä viikosta. Tosin ainakin Green Dayn korkea re-entry oli ennakoitavissa: USA:n ja Britannian ykkösenä komeillut American Idiot jäi ilmestyessään meillä mystiseen paitsioon, ja nyt bändillä on uransa suurin radiohitti Boulevard of Broken Dreams.
Tarkimmin tyhjiön hyödynsi kahdeksannella sijallaan The Ark, jota ei ole näkynyt aiemmin meikätilastoissa lainkaan. Ruotsissa State of the Ark otti paalupaikan kuten kaksi edeltäjäänsäkin. Myös Club for Fiven Ensi-ilta alkaa vihdoin tilastoitua nerokkuutensa ja Gwen Stefanin soololevy mediahuomionsa mukaisesti.
Stefanin What You Waiting for? näyttää yllättävän vahvalta ehdokkaalta seuraavan 50 hittiä -listan ykköseksi. Kwanin Unconditional Love on kadottanut jo puolet parhaiden päivien pisteistään ja jonkun on pakko tarttua valtikkaan, ennen kuin homma menee aivan naurettavaksi. Kandidaatit ovat kovin vähissä – singlemyyntilistallekin tuli pelkkiä re-entryjä.
Kärjestä saattaa itsensä löytää myös Nightwishin Kuolema tekee taiteilijan, vaikka sillä ei ole pisteen pyörylää radiosoitosta. Suomenkieliselle sinkkuvalinnalle kai toivottiin tässä suhteessa parempaa vastaanottoa (nimestä huolimatta), mutta kielenvaihto tuli hyvään aikaan: koko muu kärkikahdeksikko esitetään englanniksi.