Bittersweet löysi lopulta paikkansa 50 hittiä -pinon päällimmäisenä, ja Apocalyptican viides albumikin nousi ylemmäs kuin mikään edeltäjänsä. Biisi on pitänyt myös pintansa sinkkulistan uutuusmyllerryksessä: viime viikolla Top 20:een rynni 14 tulokasta ja tällä viikolla kahdeksan. Ville Valo sai näin neljännen ja Lauri Ylönen viidennen ykköshittinsä.
Vaikka Nojaa minuun myi singlenä vähemmän kuin toinen hyökyaallon uhrien avituslaulu Maksamme velkaa, se teki runsaine radiopisteineen paljon näyttävämmän debyytin hittilistalla. Ile Kallion sävellyksen tuotot menevät Unicefille, aikoinaan Etiopian nälänhätää lievittäneen Juice-biisin uusi versio tukee Punaisen ristin toimintaa. Maksamme velkaa oli ykkösenä myös vuonna 1985, vaikka muutama listaraportoija luuli paksupahvista maksisingleä lp:ksi ja osa myynnistä merkittiin väärään tilastoon.
Kierrätys on kurssissaan muillakin tulokkailla: Gwen Stefani mukailee Viulunsoittaja katolla -musikaalia, sveitsiläinen Disco Ki ngs otti työn alle Patrick Hernandezin diskoklassikon ja Blue 23-vuotiaan Kool & The Gang -hitin. Ranskalais-dj Harvey Milk on keksinyt yhdistää Madonnan toissavuotisen Hollywoodin Giorgio Moroderin leffatunnariin Midnight Express ja lainata taiteilijanimen San Franciscossa murhatulta homopoliitikolta.
Säännölliset työt ovat iloinen asia: Q-tip pääsee näköjään höpisemään muiden hiteille seitsemän vuoden välein. Deee-liten Groove Is in the Heartia (1990) seurasivat Janet Jacksonin Got til It’s Gone (1997) ja tämän viikon kovin nousija, The Chemical Brothersin Galvanize. Miehen legendaarista A Tribe Called Quest -bändiä ei ole listoillamme näkynyt.