27.7.17

33–34/2005 (Rumba 16)

Sekä viikkolista että vuosilista ovat 50 hittiä -laskennassa avoimet HIMille ja The Rasmukselle tulla ja ottaa paikkansa. Rasmushan vei vuositilaston ykkössijan sekä 2001 että 2003, ja tällä kertaa No Fear saisi sen vähemmällä vaivalla – vain Apulannan Pahempi toistaan on kerännyt yli 2500 pistettä. Radiolista enteilee hyvää molemmille vientibändeille: Wings of a Butterfly pääsi jo debyyttiviikollaan yhtä korkealle (6) kuin mikään aiempi HIM-hitti.

Eka radiolistan ykkössija jäänee silti kummallekin yhä haaveeksi. Anssi Kelan Karhusaari teki sen, mitä ei enää luultu mahdolliseksi eli pyörii sekä Yle X:n, Yle Q:n että Radio Suomen tehosoitossa. Pyöriihän se muuallakin, mutta noin lämmin valtionyhtiön syleily herättää aina epäilykset. Ehkä Ylen seuraava radiouudistus kulkee nimellä Lex Kela.

Viikon korkein hittiuutuus, Coldplayn Fix You saa outoa tukea singlemyynnistä: sijall e 19 ilmaantui kanadalaisen Max Grahamin miksaus toisesta X&Y-kiekon raidasta Talk. Samainen Graham näkyi toukokuussa sekä Britannian että Suomen Top 10:ssä otettuaan työn alle paljon vanhemman biisin, Yesin Owner of a Lonely Heartin (1983).

Coldplay on 50 hittiä -listan ainoa kansainvälisesti tunnettu brittiakti (London MC on toki maanmies), ja ruotsalaisiakin on vain yksi, Amy Diamond. 13-vuotias Amy kantaa kahdenlaisia edustuspaineita, sillä hän on ensimmäinen meillä tilastoitu 1990-luvulla syntynyt ulkomaanpoppari. Suomalaiset ovat tässä yhden tuhatluvun edellä Ellan ja Aleksin ansiosta.