29.7.17

25–26–27–28/1995 (Rumba 13)

Ilman radiosoittoakin on mahdollista saavuttaa hyviä sijoja 50 hittiä -listalla. On vain varsin harvinaista, että single jatkaa myyntiään vielä sittenkin, kun biisin sisältävä albumi ilmestyy kauppoihin ja näin ollen kerää hyviä pisteitä yhtä aikaa singlemyynti- ja albumilistalta. Tällä viikolla kiipeää Top 10:een kolme hittiä ilman radiopisteitä: Therapy?n Stories, Björkin Army of Me ja yllättävimpänä Paradise Lostin The Last Time. Jälkimmäisen näyttävä nousu taitaa kuitenkin pysähtyä kuutossijaan, sillä eroa Risti nollaan on yli 30 pistettä.

Singlemyyntilistan kärjessä ovat viime aikoina soineet euroteknon sijasta vähän perinteisemmät suosikit. Bon Jovia ja Michael & Janet Jacksonia seuraa tällä viikolla ykköseksi U2:n Hold Me, Thrill Me, Kiss Me, Kill Me. Kannattanee tässä selittää, että Rumbassa näkyvä singlemyyntilista poikkeaa jonkin verran Radiomafian tilastosta: siinä on mukana aina kahden viikon myynti eli ne pisteet, jotka menevät 50 hittiä -tulostukseen. U2 oli viime viikon singlemyynnin kahdeksas ja tämän viikon ykkönen, mikä tuo singlemyynnin yhteispisteissä kolmossijan ja radiopisteiden kera  kokonaislistalla sijan 11.

Vuoden 1995 ensimmäisellä puoliskolla ovat suurimmat pistepotit menneet seuraaville hiteille: 1. Scatman John: Scatman, 2. Rednex: Wish You Were Here, 3. Aki Sirkesalo: Naispaholainen, 4. Take That: Back for Good, 5. Movetron: Romeo ja Julia.