28.7.17

22–23/1999 (Rumba 11)

Albumi- ja singlemyynnissä Ricky Martin jää taakse, mutta 50 hittiä -listalla Backstreet Boysin pitänee taas kerran tyytyä kakkossijaan. As Long as You Love Me joutui aikoinaan katselemaan Spice Girlsin ja Everybody (Backstreet's Back) sitä ennen Puff Daddyn kantapäitä. Ratkaisijana on radio: Livin' la vida localla on parhaat soittopisteet, kun I Want It That Way on vasta 13:ntena. Taikapeilin Aina kun sä meet etenee pelkällä radiosoitolla seitsemänneksi – paluulaulu Jäätynyt maahan ei päässyt 19. sijaa ylemmäs.

Talven mittaan alkoi tuntua, että hittien elinikä on pitenemässä – lähinnä siksi, että muutamat halvat sinkut roikkuivat mukana kohtuuttoman pitkään. Uusimman listan biisit ovat kuitenkin olleet mukana keskimäärin vain viisi viikkoa! Yllätysnopean romahduksen (11–34) kokee Jari Sillanpään Lauluni, mutta Ihanaa Leijonat, ihanaa jaksaa jatkaa Top 10:ssä. Antero Mertaranta ei enää pahemmin höpise radioissa, mutta sinkku käy yhä kaupaksi ja näyttävät jotkut ostavan myös A-Tyypin albumia.

Joskus uutuus on epämääräinen käsite; TLC:n No Scrubs pääsee listalle kolmen kuukauden jahkailun jälkeen. Kiinnostusta sekä sinkkuun että Fanmail-pitkäsoittoon lienee lisännyt jälkijunassa levitykseen päässyt video, joka on diggailumielessä matkittu Jacksonin sisarusten Screamistä. Muistatteko vielä, mikä raina vei neljä vuotta sitten Screamin nenän edestä kärryllisen MTV:n videopalkintoja? TLC:n Waterfalls.