27.7.17

19–20/2005 (Rumba 10)

Tasaisen vähäiset pisteet saavat biisit liikkumaan arvaamattomasti 50 hittiä -listan kärkipäässä. Viikatteen Tie pääsi nappaamaan paalupaikan viitos- ja nelossijojen väliin, ja sillä on ”hyvät” mahdollisuudet muodostua vähiten yhteispisteitä keränneeksi ykköshitiksi. Tähän mennessä vain yksi ykkönen, Don Huonojen Kannibaali (1999) on jäänyt yhteispisteineen alle tuhannen.

Antti Tuisku törmäsi kultakorokkeeseen vähän etuajassa – ensi viikollahan albumimyyntipisteet nostanevat Tyhjä huone -hitin ylivoimaiseen johtoon. Ulkomaiden kunniaa edelleen yksikseen puolustavalla K-marolla on kohdistusongelmia: samaan aikaan kun Femme Like U kiri radiosoitossa kakkossijalle, aiemminkin notkahdellut singlemyynti kääntyi taas alamäkeen.

Sinkkutilastoa johtavat Hannibal & Soppa nousivat aiemmassa Tulenkantajat-bändissään kolmesti kymmenen myydyimmän joukkoon, mutta eivät kuutossijaa ylemmäs. Myös edellisen ykkössijan viejä, Sentencedin Ever-frost oli esittäjilleen ensimmäinen – albumilistan huipulla tämä syksyllä hajoava viisikko on käynyt kaksi kertaa.

Hannibal & Soppa eivät suinkaan ole ainoa mieskaksikko singlelistalla: koko dance-kulttuuri tuntuu tätä nykyä lepäävän tuon kokoonpanoformaatin varassa. Nelosena debytoinut Basement Jaxx on tuttu rock-yleisöllekin, ja viikon uutuuksista herraduoja ovat myös Stereo Star, Black Rock, Bodyrockers ja kotimainen Kaste – tosin Black Rockilla on vierailevana vokalistina Debra Andrew.