Vuodenvaihde on arvaamatonta aikaa 50 hittiä -listan kannalta: uusista hiteistä voi levytulvassa tulla kovakin pula, jos albumimarkkinat täyttyvät kierrätyksistä ja kirkkolaulusta. Nyt näyttää taas hataralta, sillä kärkipään pisteet ovat selvässä laskussa ja singlelistalle tunkee biisejä, jotka eivät voisi radioita vähemmän kiinnostaa.
Pelkän singlemyynninkin turvin voi nousta aika korkealle hittilistalla, mutta myös alamäki on joskus jyrkkä, kuten tällä viikolla 25 sijaa syöksyvä Günther demonstroi. Touch Men alkuperäistä esittäjää Samantha Foxia kuullaan uudella versiolla ihan livenä, joten hänet kelpuutetaan niiden artistien joukkoon, jotka ovat palanneet pitkältä paussilta Suomen listalle uudella materiaalilla.
Foxin tauko kesti lähes 16 vuotta, mutta ei tuolla vielä kärkeä hätyytellä. Esimerkiksi kesällä 2001 John Mayall ilmestyi tilastoihimme 31 vuoden takaa, ja vain jokunen kuukausi sitten Ray Charles siirsi ennätyksen uudelle vyöhykkeelle: Genius Loves Company -albumia edeltänyt merkintä oli vuodelta 1962! Tosin Charles oli kuuluvasti esillä USA for African megahitillä We Are the World vuonna 1985.
Tuon starakarkelon englantilainen esikuva Do They Know It’s Christmas päivitettiin 20-vuotisjuhlan kunniaksi ja todisti, että yhdellä singlelevyllä voi näinäkin aikoina nostaa mediakohun. Kysyntä on kuitenkin jäänyt niin maltilliseksi, että sitä ei enää pidetä itsestäänselvänä Britannian jouluykkösenä. Vuoden myydyimmän sinkun titteliä pitää toistaiseksi Eamonin Fuck It (I Don’t Want You Back). USA:n vuosilistan ykköseksi ehdittiin jo julistaa Usherin Yeah!