Hititön joulu tulossa. Cher jatkaa 50 hittiä -listan kärjessä entistäkin alhaisemmilla pisteillä, koska kaikilla haastajilla on omat heikkoutensa. Celine Dion ja Tiktak eivät enää käy kaupaksi sinkkuna, singlemyynnin menestyjät (HIM, Ismo Alanko, Apulanta) eivät saa albumipisteitä eivätkä juuri radiosoittoakaan. Kohtalaisesti sekä single- että albumitilastossa menestyvä Eiffel 65 saattaa kiivetä huipulle, vaikka Move Your Body on radiosoitossa vasta sijalla 36.
Tilanne on sikäli lattea, että kohta ovat tarjolla 1000-luvun viimeisen ja 2000-luvun ensimmäisen ykköshitin tittelit, ja halvalla taitavat mennä. Monissa maissa kärkeen on veikattu Europe-kierrätystä The Final Countdown 2000, mutta meillä se ei vielä mahdu edes Top 50:een. Listasijaa odottelee yhä myös Nylon Beatin Musta joulu, vaikka ainakin etelä-Suomen keleihin se sopisi paremmin kuin Janne Tulkin hitti Valkea maa.
50 hittiä -tilaston ykköseksi on päässyt 74 eri artistia tai bändiä, ja tiettävästi ensimmäinen vainaja tuosta joukosta on viime viikolla 57-vuotiaana keuhkosyöpään kuollut John Larkin. Hän sai vuonna 1995 Scatman John -nimellä kaksi listaykköstä. Kun viime aikoina olen raportoinut ykkösartistien ikäennätyksistä, niin yksi on jäänyt huomaamatta: kuinkahan vanhoja (ja kuinkahan hengissä) ne Macarena-äijät ovat? Ehkä sittenkin Tina Turneria nuorempia.