30.7.17

32–33/1992 (Rumba 16)

Täytyy tarkentaa eräs epäselvyys: Yle 2 eli Radiomafia oli ja on toki mukana 50 hittiä -listassa, vaikka sen soittotietoja ei voitukaan viimeksi laittaa lehteen. Uuteen listaan onkin nyt lisätty kirjainkoodi, joka kertoo, millä osa-alueella biisi on pärjännyt parhaiten. Koodit on selitetty listan alapuolella.

Toinen detalji on nousijoiden merkitseminen negatiivinumerolla. Rajana on 25 prosentin pistelisäys edellisestä kerrasta; näin jää ilman mustuaista esimerkiksi Neon 2:n Polku, joka sai noin 5 % enemmän pisteitä kuin viimeksi, mutta putoaa silti kolmanneksi.

Tulokkaista Mikko Kuustonen näyttäytyy 13:ntena hurjilla radiopisteillään, joissa se on jaetulla ykkössijalla Neon 2:n kanssa. Kolmas nainen sai singlensä molemmat puolet listalle – Tango Taisteluni on Radio Suomen 5. soitetuin. Pientä halpaan menon makua on siinä, että Puolikuun Toukokuu pääsi toukokuussa Radio Suomen jymylevyjen ykköseksi ja nyt listansa kakkosena on Liisa Ruuskan Elokuu.