27.7.17

6–7/2002 (Rumba 3)

Kaksitoista viikkoa näyttää edelleen olevan maksimi, mitä kukaan kerralla sietää 50 hittiä -listan ykkössijan tuomia paineita ja velvoitteita. Aiemmin siihen ovat päässeet Ricky Martinin Livin’ la vida loca (1999) ja UB40:n Can’t Help Falling in Love (1993). Anssi Kelan Millalla on nyt tusina täynnä, mutta etumatka kakkoseen on kutistunut parissa viikossa yli 140 pisteestä vaivaiseen kolmeen. Ensi listalla taitaa peräti kolme nuorta naista pyyhältää Kelan ohi.

Millan tilastotempuista riittänee silti kerrottavaa jatkossakin. Biisi on yhteispisteineen edennyt kaikkien aikojen listalla jo sijalle 11. Top 50:een on noussut 35. listaviikollaan myös Nightwishin Over the Hills and Far Away, vaikka sille ei ole herunut p isteitä juuri muusta kuin sinkkumyynnistä. Nightwishin tieltä 50 parhaan joukosta sai muuten poistua Bomfunk MC’sin Freestyler.

Jos kuvittelemme, että esikoisjulkaisullaan Kun tuuli oli viilee 17:nneksi ilmestynyt Scandinavian Music Group on tosiaankin uusi tuttavuus, sen saavutus on harvinainen. Vain kaksi kotimaista debytanttia on noussut suoraan korkeammalle, XL 5 (sija 11) ja Killer (16). Viikon seitsemän uutuutta tulevat muutenkin aika kokemattomilta nimiltä – ne ovat yhteensa saaneet tätä ennen aikaiseksi viisi hittiä (Kwan kolme, The Flaming Sideburns ja Tulenkantajat yhden kumpikin).

Kun tuuli oli viilee tuli yhtä aikaa myyntiin singlenä ja osana Kuutamolla-leffan soundtrackiä. Laura Närhen teemabiisin lisäksi albumilla soi myös sijan 35 hitti, Veetin Saat. Veeti on tätä ennen nähty 50 hittiä -listalla vain Leningrad Cowboysin vokalistina, mutta hänen Velvets-kollegansa Aki Sirkesalo, Sami Saari ja Sasu Moilanen ovat ehtineet netota yhteensä 25 soolohittiä plus Sami yhden dueton.