Levysesongin vilkkaudesta huolimatta Didon on vaikea löytää vapaaehtoisia tappelemaan kanssaan 50 hittiä -listan ykkössijasta. Tämänkertaisetkin lähestyjät heiluttavat jo valmiiksi valkoista lippua: Pikku G on tapansa mukaan liikkeellä ilman radiosoittopisteitä, ja sekä The Rasmuksen että The Crashin myynti on kääntynyt laskuun. Onko ranskaksi kailottava Celine Dion tosiaankin vahvinta, mitä muulla maailmalla on tarjota Didoa vastaan?
Ja vaikuttikohan artistin yksityiselämän mediariepotus siihen, että Radio Suomi ja Radio Nova sivuuttivat Anssi Kelan radiopromon Laulu petetyille? Novassa soi sen sijasta Sormus ja Suomessa Uudet autot, minkä seurauksena Kela saa ehkä enemmän listamerkintöjä, mutta 1972 on jäämässä Suuria kuvioita -albumin ainoaksi isoksi hitiksi.
Ripsipiirakka sai ekan paalupaikkansa singlemyyntilistalla cover-ep:llään Ota mut, jonka nimiraidaksi suomennettiin A-han tunnetuin biisi Take on Me vuodelta 1985. Kuten Siiri Nordinin hitissä, tässäkin vaativaa alkuperäismelodiaa on editoitu omaan äänialattomuuteen sopivaksi. Viime viikon ykkönen CMX näyttää taas tippuvan nopeasti. Bändi sai 90-luvulla parempia sijoja 50 hittiä -listalla, kun jaksoi myydä sinkkuja ja albumeita myös yhtä aikaa.
Viimeksi kerroin Laura Voutilaisen saavutuksista Suomen Radiolistalla (kahdeksan Top 5 -hittiä), mikä sai Anna Erikssonin ja Heidi Kyrön puolustamaan asemiaan. Jos Kaikista kasvoista nousee kaksikin sijaa, Eriksson sivuaa Lauran ennätystä suomalaisnaisten sarjassa; Kyrölle Sinä, minä, hän olisi vasta seitsemäs laatuaan. Kumpikin debytoi näkyvästi myös 50 hittiä -listalla pelkillä radiosoittopisteillä.