27.7.17

44–45/2001 (Rumba 21)

Pitkäsoittomarkkinoilla riittää tulokkaita, mutta hittilistalle ei ole tungosta. Viikon korkeimman uutuuden prenikka on myönnettävä 44:nneksi nousevalle Daddy DJ:n follow-upille The Girl In Red. Singlemyynti- ja radiotilastoissakin on sesonkiin nähden oudon staattinen tunnelma.

Pitkään kestäneen radiokannatuksen ansiosta Totuutta ja tehtävää ylitti ekana Maija Vilkkumaan biisinä tuhannen listapisteen rajan. Vaikka Vilkkumaan kahdella menestyskiekolla on yhteensä seitsemän 25 parhaan joukkoon noussutta hittiä, syystä tai toisesta yksikään niistä ei ole yltänyt kärkikymmenikköön.

Sekä Rumban vaikuttajakyselyssä että Industry Awards -jakajaisissa kävi yksi asia selväksi: Radiomafia rulaa. Verrattain pienestä kuuntelijaosuudesta huolimatta sitä pidetään maan ehdottomasti tärkeimpänä hitintekijänä. Ja totta on, että liki kaikki tämänkin vuoden läpimurtolaulut soivat Mafiassa paljon muita ennen. Vertailkaamme.

Yleensä kiihkeimmän Radiomafia-soiton ja parhaan 50 hittiä -sijoituksen välillä on 4–5 viikkoa (esimerkiksi Crazy Townin Butterfly, Killerin All I Want). Tuo ero venyy helposti pariin–kolmeenkin kuukauteen (esim. Dido: Here With Me 8 viikkoa, Daddy DJ: Daddy DJ 9 viikkoa, Titiyo: Come Along 11 viikkoa).

Ei tuo vielä mitään. Kwanin Late oli Mafian soitetuin viikolla 21 ja kipusi listaykköseksi viikolla 38; eroa 17 viikkoa. Emmin debyyttihitti Breakable oli tehosoitossa neljä kuukautta ennen listalle nousuaan. Pisin korsi menee silti Anssi Kelalle: Mikan faijan BMW nettosi parhaan listasijansa (17) viikolla 26, kun Mafia-soitto oli aktiivisinta viime vuoden viikolla 38 – eroa yhdeksän kuukautta!

Sen sijaan vuoden eka ykkönen, LeAnn Rimesin Can’t Fight the Moonlight meni Radiomafialta ohi; jälkeenpäin sitä on kyllä soiteltu. Samoin Roxetten paluuhitti The Centre of the Heart pääsi kanavalla ääneen vasta edettyään 50 hittiä -listan kakkoseksi. Kotimaisista radiopoptuttavuuksista Päivi Lepistö on tienannut nappihitin ilman Mafian tukea.