Ykkönen radiosoitossa, ykkönen singlemyynnissä, ykkönen albumimyynnissä, ykkönen diskosoitossa... emme näköjään saa tomaattisoseesta tarpeeksemme. Mutta kuten ATV:n Ämpäripääkin visioi, vielä joskus koittaa päivä, jolloin ketsuppipullon kyljessä lukee: ”Tuotteen paha maku voi aiheuttaa aggressioita.”
Las Ketchup on tehnyt ylivoimaisimman ykkösen 50 hittiä -listan historiassa: sillä on 114 % enemmän pisteitä kuin toiseksi kiivenneellä Viikatteella, ja tuo ero taitaa lähiviikkoina vain kasvaa. Ei ole ketään kelle soittaa on kuitenkin ansainnut yllättävän kakkossijansa, sillä yhtäaikaisten single- ja albumitilaston Top 10 -sijoitusten lisäksi biisi soi taajaan Suomipopissa ja Radiomafiassa.
Viimeksi ihmettelin, kuinka parhaasta levynjulkaisusesongista huolimatta voi olla pulaa isoista hiteistä, ja nyt on pulaa jo tulokkaistakin: viikon korkein uutuus on vasta sijalla 49. Britney Spears saa olla tyytyväinen saavutukseensa, sillä Boys-sinkun edeltäjä I Love Rock n’Roll ei päässyt lainkaan listalle. Spearsin kantapäillä 50 hittiä -tilastoon nouseva Esa Kaartamo oli edellisen kerran mukana soolobiisillä (Onnen kulkuri) yli yhdeksän vuotta sitten.
Suhteellisen pitkältä tauolta palasi viime viikolla myös Madonna – 14 kuukautta on ikuisuus siihen nähden, että daamilla on ainoana artistina hittejä kaikilta 50 hittiä -listan olemassolovuosilta. Bond-tunnari Die Another Daystä ei ole The Ketchup Songin uhkaajaksi ilman albumimyyntipisteitä (eikä muutenkaan), mutta kärkikympissä Madonnalle on aina tilaa; sinne näyttäisi ensimmäisenä venäläisaktina matkaavan myös Trevor Hornin tuottama tyttöduo T.A.T.U.