Elämä 50 hittiä -listan huipulla on yhtä vuoristorataa. Kolmena viikkona peräkkäin on saatu uusi ykkönen, ja edellinen paalupaikan pitäjä on aina pudonnut kolmoseksi. Viime viikon mitalikolmikko oli pisteineen ennätyksellisen likellä toisiaan, mutta nyt Melanie C:n kärkisijoitus on varsin kiistaton.
Ensimmäistä ykköshittiään kärkkyy myös Robbie Williams, vaikka kolmas albumi Sing When You’re Winning ei komeilekaan niin korkealla kuin luulisi. Aika mielenkiintoista, että haipattu, hehkutettu ja radioissa tehohuudatettu Williams ja toinen britti, melkoista julkisuuspimentoa nauttinut Craig David ovat albumitilastossa peräkkäin.
Kun kolme kärkihittiä ovat sooloilevien bändisuosikkien tuotantoa, aika on otollinen myös Kalle Aholan debyytille sijalla 42. Tavallaan samaan osastoon menee vuoden komein mediahöynäytys Cliché. Siis ihan nasta tsibalehan Why Is It So Beautiful? on, mutta kummastuttavan helposti bändi pääsi esille ennen kuin kukaan oli kuullut sen musiikkia.
Vain kaksi artistia on päässyt 50 hittiä -listalle sen jokaisena olemassaolovuonna (1992–2000), ja he ovat messissä nytkin. Toinen on tietenkin Madonna, mutta kuka muu? Ei CMX eikä Metallica (kumpikin missasi yhden vuoden), ei Ismo Alanko eikä edes Samantha Mumba, vaan... Kirka.
50-vuotislevyään valmistelevan ikisuosikin hittijatkumo on ollut aika täpärällä: 1993 kaksi listaviikkoa, 1998 vain yksi, 1995 kolme ja nekin Kiekkoleijonien kanssa (Den glider in). Viime vuonna viikkoja kertyi myös kolme, jollei Mestarit Areenalla -hanketta lasketa. Toisaalta miehellä on myös yksi ykkönen (Tie huomiseen, 1996) ja viisi muuta top 10 -hittiä.