27.7.17

34–35/2004 (Rumba 16)

Lapsitähdet eivät ehkä ole popkulttuurin kiinnostavin sivujuonne, mutta viime aikoina on heitäkin tullut miltei ikävä. Takavuosina Suomen listoilla ilmiötä ylläpidettiin varsin säännöllisesti: ensimmäinen 60-luvulla syntynyt hittiartisti saatiin jo 1966, kun kolmevuotias Mari Laurila lauloi Aja hiljaa isi. 70-luvun lapsista kovinta kiirettä piti 1973 syntynyt Jonna Tervomaa (Minttu sekä Ville, 1983).

Myös 80-lukulaiset ehtivät mukaan vetreästi, ensin yhdeksänvuotiaana kultalevyn laulellut Timo Turunen 1991 ja seuraavana vuonna ranskalaisipana Jordy Lemoine hitillä Dur dur d’ètre bébé. 14.1.1988 syntynyt Jordy onnistui pitämään nuorimman listatähden titteliä toistakymmentä vuotta, toisaalta omituinen ja toisaalta hyvinkin tervetullut saavutus.

Vaan ei pidä enää: singlelistan kakkoseksi kiivenneen Smak-yhtyeen jäsenet edustavat vuosikertoja 1989 ja 1990, eli seuraavakin kymmenluku on lopulta päässyt esille. Joku järjestys sentään, sillä uuden vuosituhannen vekarat voivat hyvinkin olla jo liikkeellä Marin ja Jordyn hengessä ihan nurkan takana.

Nuorina aloittivat The Rasmus -miehetkin listauransa, joka ei ole vanhetessaan väljähtynyt: viikon kovin nousija Guilty saattaa tehdä historiaa ja edetä neljäntenä samalta albumilta poimittuna biisinä 50 hittiä -listan ykköseksi. Britanniassa Guilty julkaistiin In the Shadowsin imuun ja jäi sijalle 15, eli ainoa kaksi Top 10 -sinkkua siellä netonnut suomalaisartisti on edelleen Darude, tuo olympiauintien uuttera rytmittäjä.