27.7.17

26–27–28–29–30–31/2002 (Rumba 13–14)

Bomfunk MC’s on saanut jo viidennen peräkkäisen hitin kolmen parhaan joukkoon 50 hittiä -listalla, mutta ykkössija on yhä saavuttamatta. Vaikka Something Going On keräsi vientivaltillemme ensi kertaa yli 200 pisteen viikkosaldon, Eminem ja Shakira pysyvät edellä. Bomfunkin edelliset mitalihitit olivat Freestyler (2), Other Emcee’s (3), Super Electric (3) ja Live Your Life (2).

Without Men viides ykkösviikko tarkoittaa sitä, että kuluneen vuosipuoliskon aikana kärjessä nähtiin vain kolme biisiä. Vertailun vuoksi albumitilastossa on ehditty samana aikana havaita 12 eri listaykköstä, ja paalupaikka on vaihtunut vielä useammin – Trio Niskalaukaus ja Celine Dionhan vuorottelivat huipulla neljän viikon ajan. Eminemkin otti lopulta omansa kärkyttyään kolme viikkoa Nightwishin takana.

Red Hot Chili Peppersin By the Way debytoi näyttävästi sijalla 16, ja kärkikahinoihin on nyt tyrkyllä niin vähän vahvoja uutuuksia, että se pystynee parantamaan bändin tähän asti parasta saavutusta 50 hittiä -listalla, Scar Tissuen viitossijaa. Albumilistan ykkösyyshän on selviö, jos kerran haukuttu One Hot Minutekin (1995) ylsi siihen.

Suomalaisen hiphopkuplan olisi luullut puhkeavan viimeistään siinä vaiheessa, kun sille perustetaan oma lista, mutta vasta-argumentteja ilmaantuu koko ajan. Sekä Seremoniamestarin Chillaa meiä kanssa että Ezkimon Entinen viettävät hittilistalla jo 12. viikkoaan, ja pitkähköltä tauolta teki hyvän paluun myös Kapasiteettiyksikkö singlemyyntitilaston yhdeksänneksi. Pitkäsoittojen julkaisutahti on hidastunut olennaisesti viime vuodesta muutaman takaiskun jälkeen.

Viikon kovin nousija on ennennäkemätön keltanokka 50 hittiä -listalla, Elvis Presley. Elvis-kokoelmia on pukattu albumilistallemme melko tasaisesti (50 Greatest Love Songs viime syksynä ja 30 suosituinta vuonna 1997) ja sinkkuhittikin irtosi vuonna 1991 (Are You Lonesome Tonightin naurunsekainen liveversio sijalla 15). 1970- ja 80-luvuilla Presley ei kuitenkaan saanut yhtään singleä Suomen Top 20 -listoille – ei edes Suosikin laatimille.