Piste-erot tasoittuvat, mutta kärjen järjestys 50 hittiä -listalla on ja pysyy. American Pie alkaa kahdeksannella ykkösviikollaan osoittaa haavoittuvuuden merkkejä; ehkä Vain rakkaus väsyttää sen alas kultapallilta parin viikon sisällä, tai sitten ei. Verevästä nousustaan huolimatta No Doubtin Ex-Girlfriendissä ei liene ainesta enää korkeammalle, koska radiosoitto on kovin vähäistä.
Top 20:n alapuolella tungeksii nousijoita vaikka kuinka, mutta aika harvaa niistä jaksaa kuvitella edes Top 10 -hitiksi. Tietysti olisi nastaa, että esimerkiksi Kemopetrolin albumimenestys innostaisi kaupallisetkin radiot soittamaan African Airia, mutta lienee liikaa pyydetty. Tuntuu siltä, että ”hyvästä” (lue: normit täyttävästä) formaattiradiopopista on nyt jonkinlainen pula – onneksi Tina Turnerin uusi albumilohkaisu saapui pelastamaan musiikkivastaavien päivä- ja yöunet.
Radiorintama hengittää siinä mielessä, että sekä Radio Nova että NRJ ovat ryhtyneet pyörittämään muutamaa power play -hittiä entistä tiiviimpään tahtiin. Novan soitot vaikuttavat täten Radiomafian ja Music Controlin listoihin enemmän kuin ennen – onkohan tähän myös pyritty? NRJ luukuttaa nykyään ykkösvalintojaan jopa kymmenen kertaa päivässä. Täytynee taas hieman korjailla 50 hittiä- ja Suomen Radiolistan painoarvoja.