27.7.17

14–15/2003 (Rumba 7)

Takatalvea riittää 50 hittiä -listan kärjessä vielä kauan, sillä viisi viikkoa kestäneelle lumivalkeudelle ei tunnu löytyvän vaihtoehtoja. Yön valtakausi jatkuu myös albumi- ja radiolistalla – jälkimmäisessä soittoraporttien hajonta on niin suuri ja pistepotit niin pieniä, että sijat 2–10 ovat lähes sattumanvaraisessa järjestyksessä.

Yllättävän varteenotettavaksi hitiksi on kasvamassa Negativen The Moment of Our Love: biisiä soittavat tiiviisti ainakin Yle X, NRJ ja Suomipop, ja albumi War of Love debytoi vii tossijalla. Albumijulkaisun myötä hittikärkeä hätyyttelee jatkossa myös HIM, jolle The Funeral of Hearts toi viidennen paalupaikan singlemyyntitilastosta. Saksan listan kolmossija on sekin myönteinen merkki, sillä ykköseksi nousseen Join Men jälkeen bändin paras sinkkusaavutus on ollut Pretendingin 10. sija.

Pahempienteiseltä näyttää Daruden paluu, sillä Music horjuu 50 hittiä -listan pohjasijoilla jo seitsemännellä viikollaan; muistakaamme, että miehen kolme aiempaa hittiä viihtyivät tilastossa vähintään 25 viikkoa. Korkeimpien sijoitusten tarkkailu vie Daruden kohdalla harhaan: Music käväisi singletilaston ykkösenä, kestohittien kestohitti Sandstorm jäi kolmoseksi.

Vuoden ensimmäinen Top 10 -debyytti nähtiin viime viikolla, kun Linkin Park julkaisi singlen ja al bumin yhtä aikaa, eikä Somewhere I Belongin radiosoitto ollut sitä ennen yksin riittänyt listasijaan. Biisille ei ole enää luvassa pisteparannuksia, koska sinkkumyynti lähti saman tien alamäkeen. Meteora-albumi on porhaltanut ykköseksi liki kaikkialla, mutta saa meillä katsella Yön kantapäitä.

Nylon Beat sijoitti uransa korkeimman hittilistadebyytin kahden tärkeän numeron puoliväliin: 12 apinaa, 16. hitti. Aika tärkeä numero eli nelossija irtosi myös singlemyynnistä, sillä vain kaksi Nylon-sinkkua on yltänyt sitä korkeammalle: Viimeinen ykköseksi, Anna mulle kakkoseksi.

Palstamme painottuu uutuuksiin ja nousijoihin, mutta joskus roikkujatkin ansaitsevat huomiota. Kuten In-gridin Tu es foutu, joka vihdoin hittilistalle päästyään ei haluaisi lähteä lainkaan. Sitkeän sinkkumyynnin lisäksi sävelteos tunkeutuu lähes jokaiselle hyvin myyvälle hittikokoelmalle, esimerkkeinä Now 1, Pepsi Chart Album 3 ja Clubbers Guide to Finland 2003.

Työläämmän kautta on tie kulkenut myös Kate Ryan -hitillä Désenchantée, joka pitkän kuplinnan jälkeen pääsi mukaan viikoksi ja teki re-entryn kuusi viikkoa myöhemmin. Biisihän oli megamenestys Keski-Euroopassa 1991 Mylène Farmerin esittämänä, ja belgialaisen Ryanin toinenkin single Libertine on Farmerin käsialaa – samoin viime vuoden menestynein ranskankielinen hitti, Alizéen Moi... Lolita.

Sitten tämä nimi-ihme, Kentin FF. Sehän julkaistiin yhteissinkkuna Vinternoll2:n kanssa eikä edennyt kahdeksatta sijaa ylemmäs, mutta on sittemmin taistellut urheasti delete-nappuloita vastaan useiden radioiden soittokoneistoissa ja on nyt 21. viikollaan taas nousussa. FF on miltei Tu es foutun veroinen kokoelmanlaatijoiden suosikki, ja Vapen & ammunition -albumikin harppasi vaihteeksi yhdeksän sijaa ylöspäin.