26.7.17

12–13–14/2007 (Rumba 6)

Justin Timberlakea ei ole ennen näkynyt minkään suomalaisen listan ykkösenä, mutta What Goes Around... Comes Around kiilasi tasaisuudellaan 50 hittiä -listan kärkeen. Singlemyynnin kolmatta, radiosoiton kymmenettä ja latausten 17. sijaa täydensi tv-kampanjan ylläpitämä paikka albumilistalla. Kolmas, kymmene s ja 17. sija eivät ehkä kuulosta tasaiselta sarjalta, mutta poptilastot toimivat hiukan eri tavoin kuin hiihdon maailmancup.

Toki on tasaisempiakin. ÄKT on antanut siunauksensa kolmelle hittitilastolle (Ylen singlelista, Voicen latauslista ja Music Controlin radiolista), ja ainoana niiden kaikkien ykkösenä on komeillut ÄKT:n vanha murheenkryyni Apulanta. Koneeseen kadonnut nousi jälkijunassa Music Controlin kärkeen, kun Radio Nova otti lopulta sen tehosoittoonsa ja The Voice -radio (entinen Kiss) viimeaikaisten tapojensa mukaisesti seurasi Novan esimerkkiä.

Esiohjelmoitujen ääninäytteiden avulla toimiva Music Control painottuu voimakkaasti valtakunnallisiin formaattiradioihin, eikä sen ykkössijalle ole käytännössä mitään asiaa ilman Nova-soittoa. Harvainvaltaa lisää se, että Nova n aktiivisoitossa on kerrallaan vain 12–15 uutta hittiä. Apulanta huomioitiin mukaan systeemiin vasta, kun Levy-yhtiön julkaisut siirtyivät Playgroundin jakeluun. Listan löytää sivustosta www.radioandrecords.com.