Vuoden 1992 jälkeen vain 18 hittiä on noussut Suomessa sekä singlemyynti- että radiosoittolistan kärkeen. Edelliseen tuplaan ylsi syksyllä 2002 The Ketchup Song, nyt hommia hallitsee Hanna Pakarisen Love Is Like a Song. 50 hittiä -listan ykkössija ei ole kuitenkaan näillä meriiteillä itsestäänselvyys, sillä Pakariselta puuttuvat albumimyyntipisteet. Egotripin Matkustaja on aivan tuntumassa ja HIMin Solitary Mankin valmis ohitukseen parin viikon sisällä.
Viikon ainoat ulkomaiset tulokkaat ovat Rumbaväen mieleen: Franz Ferdinand ja Scissor Sisters. Comfortably Numb on jäänyt täpärästi ulos sinkkumyyntilistalta, mutta Yle X:n ja MTV Nordicin vankka tuki riitti hittinoteeraukseen. Korkein uutuus Take Me Out saa lisäksi aimo pistepotin albumitilaston 13. sijasta.
Viikon kovin nousija, pariskunta Kärkinen & Kallio on valinnut numeronsa linjakkaasti: 15. sija sekä hitti- että albumilistalla, ja Kuka saa kyyneleet on duon 15. hitti. Edellinen pitkäsoitto Kymmenen laulua jäi vain sijalle 39, eikä 50 hittiä -laskennassakaan ole päästy noin ylös lähes neljään vuoteen.
Kovin putoaja pistää miettimään: joko me kyllästyimme Jari Sillanpään tangoiluun, viikkotolkulla ennen euroviisuja? Ja jos mies sattuisi pärjäämään, kuinka ylös Takes 2 to Tango palaisi? Tähänhän ei ole aiempia vertailukohtia. Kaksi vuotta sitten Lauran Addicted to You lähti uuteen nousuun skaban alla, mutta tuloksen selvittyä romahti ulos sijalta 15.
Kuin varkain Red Blooded Woman on kasvanut Kylie Minoguen isoimmaksi hitiksi Can’t Get You Out of My Head -megasukseen jälkeen. 80-luvun lopulla Kylie nettosi meillä neljä peräkkäistä sinkkuykköstä, mutta 50 hittiä -aikakaudella hän on päässyt top viiteen vain kerran.