26.7.17

10–11/2006 (Rumba 5)

Kärkitaistoon on tullut paljon substanssia 50 hittiä -listalla. Esimerkiksi viitossijan Egotripillä on 42 prosenttia suuremmat viikkopisteet kuin käydessään neljäntenä muutama viikko sitten. Madonnaa ei edelleenkään uhkaa kukaan, mutta yksikään listasija ei ole enää alennusmyynnissä.

Kovimmalla nousijalla, Lordilla, on edessään mielenkiintoiset ajat – tähän astihan moni radioasema on tuntunut pitävän euroviisujen edustussävelmän voimasoittamista velvollisuutenaan. Karsinnoista on lohjennut jo muitakin hittejä: Annika Eklundin Shanghain valot ylsi hittilistan 22:nneksi ja Janen V.I.P. singlemyynnissä seitsemänneksi.

Yleisradiossa on selvästi odotettu kisan ratkeamista, sillä Radio Suomi pidättäytyi soittamasta Kerkko Koskisen säveltämää Shanghain valoja, vaikka biisi on komeillut sekä Discopressin paikallisradiolistan että Iskelmä-radion soitetuimpien ykkösenä. Hard Rock Hallelujah otettiin sentään Yle X:n ”myös soitossa” -osastoon, mutta sekin on pyörinyt enemmän Radio Cityssä.

Hittilistan Top 30:ssä ei ole yht ään coveria, mutta singlemyynnissä on rekisteröity pari kierrätystä, joiden alkuperäisversiot eivät Suomen tilastoihin yltäneet. Murphy Brown -nimeä käyttävä saksalaisheppu nosti aikakirjoihin varhaisen Depeche Mode -raidan Just Can’t Get Enough ja Filterfunk-nimeä käyttävä hollantilaisheppu The Police -sinkun Message in a Bottle.